Sisältöön      
 

IISALMEN OLUTTEHDAS OY PERUSTETAAN

1878 Viides lokakuuta Iisalmen kauppalan majatalossa kokoonnutaan pohtimaan oluttehtaan perustamista. Paikalle saapuu kahdeksan kunnianarvoisaa iisalmelaista apteekkari Gustaf Ignatiuksen johdolla. Asiantuntijaksi on kutsuttu Kuopion Lahdentaan panimon isännöitsijä ja panimomestari William Gideon Åberg. 

1880 Tehtaalta myydään olutta ensimmäisen kerran. Mietojen juomien suosion kasvaessa Iisalmen Oluttehdas Oy alkaa valmistaa myös sahtia ja simaa 1892, sekä vuonna 1906 limonaadia.

1919 Iisalmen Oluttehdas Oy:n osakepääoma siirtyy E.W. Åbergille ja tehtaan toimintaa aletaan kehittää. Kieltolaki alkaa.

  Panimolla tarvittiin jäitä oluen jäähdytykseen 2500 m3 vuodessa.  

1925 Kajaanin Kalja Oy perustetaan. Markkinaraon avautuessa Iisalmen Oluttehdas Oy oli jo 1920 perustanut Kajaaniin myyntivaraston ja konttorin. Mietojen mallasjuomien ja virvoitusjuomien kysyntä myyntialueella oli niin kova että toiminnan painopiste oli jo siirtymässä Kajaaniin.

1932 Kieltolaki kumotaan. Kajaanin Kaljan nimi muutetaan Oluttehdas Oiva Oy:ksi ja Iisalmen Oluttehdas Oy laitteineen vuokrataan uudelle yhtiölle. Oivalla aloitetaan III-oluen valmistus 15 vuoden tauon jälkeen.

Myös II-olutta alettiin valmistaa, mutta se ei istunut kieltolakiin tympääntyneen kansan makuun. "Mellanin" valmistus lopetettiin Oivalla jo 1933.

Oiva Oy:n Oiva-olut vuodelta 1964.


 

 

1938 Oluttehdas Oiva Oy ja Iisalmen Oluttehdas Oy yhdistyvät Oiva-nimen alle.

1942 Kansanhuoltoministeriön määräyksestä III-oluen tuotanto kotimaisille markkinoille lopetetaan. Oiva saa luvan valmistaa III-olutta saksalaisille joukko-osastoille näiden omista maltaista. I-olut ja virvoitusjuomat menevät kuin kuumille kiville.

                                                                      

  
                                                                  
                                                                 
 
Jaa