
OLVI–KONSERNIN VUODEN 2009 LIIKETULOKSEN ENNAKOIDAAN MUODOSTUVAN SELVÄSTI VIIME VUOTTA PAREMMAKSI
OLVI
OYJ
PÖRSSITIEDOTE 19.10.2009
Olvi-konsernin liiketoiminta on käynnistynyt Valko-Venäjällä odotettua paremmin. Liiketoiminnan suotuisaan kehittymiseen ovat vaikuttaneet OAO Lidskoe Pivo –y htiön onnistunut haltuunotto, hyvät tuoteuutuudet, menestyksellinen kesäkauden myynti ja parantunut tuotannollinen tehokkuus sekä toimitusvarmuus.
Myös kotimaassa emoyhtiö Olvi Oyj:n liiketulos on kehittynyt ennakoitua paremmin tuotannollisen tehokkuuden lisääntymisen ja kulujen pienentymisen myötä.
Alkoholituotteiden arvioitua suurempi menekki 1.10.2009 tapahtuneen alkoholin valmisteveronkorotuksen edellä ja pitkälle syksyyn jatkunut suotuisa kesäsää, joka pidensi toimialalle tärkeää kesäsesonkia, ovat osaltaan parantaneet yhtiön liiketulosta.
Alustavien tietojen mukaan Olvi-konsernin liikevaihdon ennakoidaan tammi-syyskuussa 2009 olevan noin 190 miljoonaa euroa ja liikevoiton noin 24 miljoonaa euroa.
Vaikka neljännelle kvartaalille sisältyy uhkatekijöitä, kuten Baltian maiden ja Valko-Venäjän valuuttojen devalvoitumisriski, ennakoimme Olvi-konsernin koko vuoden 2009 liiketuloksen muodostuvan selvästi viime vuotta paremmaksi.
Ennakkotiedot ovat tilintarkastamattomia eivätkä perustu hallituksen hyväksymään osavuosikatsaukseen. Olvi-konsernin osavuosikatsaus kaudelta 1.1.—30.9.2009 julkistetaan 29.10.2009.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Lasse Aho
puh. (017) 838 5200 tai 0400 203 600
OLVI OYJ
Hallitus
JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.olvi.fi